sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

AKB48

Enää pari kuukautta vaihtoa jäljellä. En ole hirveästi kirjoitellut tänne viime aikoina, mutta kirjoitetaanpa tämän viikonlopun huippukohdasta eli AKB48:n, tarkemmin Team K:n konsertista. Kuvauskiellon takia minulla ei ole konsertista kuvia, mutta koitetaan silti. AKB48 on siis bändi, joka koostuu 13-23 –vuotiaista japanilaisista tytöistä. (Team K ainakin, muitakin ryhmiä, jossa on vielä vanhempia jäseniä. Kaikki yhtyeen jäsenet ovat minua nuorempia, mikä sai minut tuntemaan oloni todella vanhaksi…) AKB48 (Akiba 48, Akihabara Tokio) on Yasushi Akimoto -nimisen tuottajan luomus ja se on poikinut monia sisarryhmiä eri kaupunkeihin, esim. NMB48 (Namba 48, Osaka), HKT48 (Hakata 48, Fukuoka), SKE48 (Sakae 48, Nagoya) jne. On myös pari ulkomaalaistakin sisaryhtyettä.

Suhteeni AKB48:n on tosi ristiriitainen. Toisaalta tykkään heidän purkkapop –maailmankuvastaan, mutta toisaalta pidän sitä vähän ahdistavana. AKB48:n myyntivaltti ei nimittäin ole musiikki vaan nimenomaan nuoret tytöt. Ja kohderyhmä on miehet. Sen takia esityksissä on melkein aina seksuaalinen alavire, mikä tarkoittaa käytännössä pikkutuhmia tanssikuvioita, lyhyitä hameita ja tyttöjen välisiä pikkupusuja. Ei söpöissä tytöissä mitään pahaa ole, mutta kun selkeästi alaikäiset tytöt tanssii vähän turhan seksikkäästi, tulee vähän omituinen olo. Suurin osa yleisöstä oli kuitenkin yli parikymppisiä miehiä.

Konsertti järjestettiin Narassa. Ennen konserttia piti näyttää henkkarit ja mennä turvatarkastuksen läpi. Kaikki tarkastettiin metallinpaljastimella ennen kun pääsi konserttisaliin. Aikaisemmin näin ei ollut. Tarkastus tuli vasta sen jälkeen, kun muutama kuukausi sitten AKB:n paria jäsentä puukotettiin kättelytilaisuudessa. Kättelytilaisuudetkin ovat ihan oma juttunsa. Sinne pääsee vain, jos on ostanut monta levyä ja keräillyt niistä saatavia kättelytilaisuuslipukkeita. Luultavasti puukottaja oli siis yhtyeen fani. Mutta miksi joku tekisi idoleilleen niin?

Nojoo. Konsertti itsessään oli  oikein viihdyttävä. Ryhmän tanssiesitykset, laulaminen ja esiintyminen ovat hauskaa katseltavaa, olin itsekin mukana ihan täysillä (en kuitenkaan niin täysillä kuin pari HC-fania vieressä). Kaikilla oli kädessä valosauvat, jotka ovat Japanissa tärkeä osa konserttivarustusta. Pimeässä salissa hehkuvat valosauvat oli kyllä tosi kaunis näky. Mielenkiintoista oli 掛け声 (kakegoe), johon olen törmännyt jo kabukin maailmassa. Kabukissa HC-fanit huutelevat yleisön joukossa silloin kun heidän lempinäyttelijänsä tulee lavalle tai tekee jotain tosi hienoa. Samoin kuin kabuki-esityksessä, myös AKB:n konsertissa HC-fanit huutavat tiettyjä fraaseja tietyissä tilanteissa tai lauluissa. Käsittääkseni on myös tiettyjä tanssiliikkeitä tai valosauvojen heilutustapoja.

Tytöt pitivät selkeästi esiintymisestä ja olivat harjoitelleet todella paljon. Koska bändissä oli tosi monta jäsentä, kappaleiden välissä ei ehtinyt olla pitkiä taukoja, kun seuraava pikkuryhmä jo juoksi lavalle. Oli ihan hauska kokemus ja jos tulee joskus tilaisuus, voisin hyvin mennä uudestaankin. 

AKB48 on viime vuosina muodostunut todella tärkeäksi osaksi japanilaista pop-kulttuuria. Se on ihmeellinen ilmiö, josta saisi vaikka minkälaista kirjoitettavaa, esimerkiksi söpöyden idolisoinnista, naisten ja miesten välisistä valtasuhteista, musiikkibisneksestä, fanikulttuurista jne… Mutta mutta, jätetään tällä kertaa tähän.

Japania lukeville: http://natalie.mu/music/news/121655






                                                                                                                            

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti