カラオケに行けなかった

Hei,

Tänään olen pitänyt lepopäivää, kun viime viikko oli aika rankka.

Japanissa on hiukan erilainen kurssivalintasysteemi kuin Suomessa. Täällä Osakan yliopistossa on kahden viikon kurssien ”kokeiluaika”, jonka aikana voi käydä millä kursseilla tahansa ja käydä kurkkaamassa, että opiskellaanko siellä itselle sopivia asioita. Halusin käydä mahdollisimman monilla kursseilla tämän viikon aikana, joten esim. torstai oli ihan mahdottoman pitkä päivä (8.50-17.50).

En ole ihan vielä päättänyt mitä kursseja otan, mutta vahvoilla ovat esimerkiksi Osaka-kurssi, jossa pyöritään ympäri Osakaa ja maistellaan kaikkia jänniä herkkuja. Toinen yllättäjä oli Japanin muinaishistorian kurssi, jolla ensimmäisellä tunnilla käytiin läpi Japanin luomiskertomusta. Kolmas kurssi, jolle haluan ehdottomasti mennä, on Japanin matsuri-kurssi. Paljon on valinnanvaraa, mutta eniten päänvaivaa ovat tuottaneet kielikurssit. En yhtään tiedä, mille kurssille minun kannattaisi mennä! Yritän selvitellä asiaa vielä ensi viikolla.

Eilen lähdettiin sitten opiskelijaporukalla karaokeen. Olin odottanut tätä tosi paljon, koska olin jo salaa harjoitellut paria biisiä juuri tällaisia tilanteita varten. Paikalle päästyämme meille sanottiin, että ei onnistu. Tai onnistuu, jos kaikki hengailee siellä neljään asti aamulla. No sehän ei sopinut, sillä viimeinen bussi kotia kohti lähti jo 22.10 Minoon asemalta, ja 2000 jeniä kahden tunnin laulannasta tuntui hiukan suolaiselta hinnalta.

Laulut jäi sitten laulamatta, mutta mentiin syömään paikalliseen izakayaan (居酒屋). Siellä oli paljon kännisiä salarymaneja viettämässä iltaa. Olisittepa nähneet pappojen ilmeet, kun ovesta pyrähti sisään melkein 30 ulkomaalaista! Oli ihan hyvää ruokaa ja seurassakaan ei ollut paljoa valittamista. Kunnon 飲み会 (nomikai, japanilainen illanvietto, jossa kaikille tilataan yhteiset ruuat ja juomat, lopuksi lasku pistetään kaikkien kanssa tasan) illasta ei oikein tullut, kun ihmiset olivat luulleet, että kaikki ottaisivat omat annokset. Onneksi ihmiset lämpenivät yhteissyömisen ajatukselle ja saatiin tilattua kaikkea hyvää pöytään. Oli ihan mukava ilta.

En ole ihan vielä tottunut tähän vaihtarielämään. En osaa olla isossa porukassa, tulee usein tosi yksinäinen olo vaikka ympärillä on paljon ihmisiä. En ole vielä saanut hyviä kavereita, kun kaikki tuntuvat liikkuvan mieluummin omanmaalaisten kavereidensa kanssa. Thaimaalaiset hengailevat keskenään, venäjää puhuvat keskenään. Siihen on vaikea mennä mukaan, kun ei osaa kieltä ja muutenkin tulee aika vaivaantunut olo. Joka päivä ikävöin Tokioon, viime kesän guesthouseen, jossa pystyi hengailemaan ihmisten kanssa vapaammin. Mutta kyllä tämä tästä, oon ollut täällä vasta 2 viikkoa. Tässä on vuosi aikaa saada uusia kavereita! Aloitan myös ensi viikolla language exchangen Kana-nimisen tytön kanssa, joka oli vuoden Suomessa vaihdossa. J

Uusista kavereista tuli mieleen, että käväisin tässä yksi päivä läheisellä bänditreeniksellä. Kana esitteli minulle Shoukon, joka kutsui minut saman tien katsomaan hänen bändinsä harjoituksia. Oli tosi kivaa päästä näkemään bänditoimintaa ja tavata uusia ihmisiä. Katsotaan vielä osallistunko bändikerhoon vai viekö sinfoniaorkesteri minut mukanaan… Bänditreenis olisi ainakin lähellä ja voisin käydä siellä muutenkin soittamassa itsekseni. Uusi bändiprojekti voisi olla aika hauska tapa tutustua ihmisiin ja purkaa tätä sekaista tunnelmaa.

Lopuksi hiukan kuvia:

Joltakin oli jäänyt pieni kenkä...

Matcha-jäätelö on parasta <3

Iltamaisema

Lapsia leikkimässä läheisellä pihalla

Asuntola

Alustava lukujärjestys, joka on jo muuttunut moneen kertaan tämän kuvan ottamishetken jälkeen...

Luentojen jälkeen

Söpö nuudelipakkaus

Pistekirjoitusta tölkissä

Onkohan tämä maisema plagioitu siitä Vallilan kankaasta?
Vertaa itse!

Bussimatka kotiin klo 22 jälkeen... Hiljaista

Kivaa viikonloppua kaikille! o/

ムカデ

Hei vaan kaikki,

Minun piti kirjoittaa tällä kertaa asuntolaelämästä, mutta eräs 5 cm pitkä ikävä "ystävä" esti minua tekemästä sitä. Nimittäin mukade, japanilainen tuhatjalkainen. Se voi kasvaa jopa 20 cm pitkäksi ja se tykkää majailla erityisesti ihmisten kengissä. Se on myrkyllinen ja sen purema kuulemma sattuu tosi paljon.

Eilen illalla nukkumaan mennessäni tarkistin vielä sängyn yläpäädyn tauksen. Onneksi tarkistin, sillä siellä oli ikävän näköinen yövieras...

Löydettyäni mukaden, ryhdyin nopeasti tuumasta toimeen. Tein tällaisen viritelmän muovipurkista ja maalarinteipistä:

Teipattuani sen kiinni, en oikein tiennyt mitä tehdä. Kirjoitin sitten Facebookiin paniikkitilapäivityksen, ja LUOJAN KIITOS eräällä neljännen kerroksen unkarilaisella kaverilla oli hyönteismyrkkyä. Hän tuli onneksi vielä tappamaan sen, itse en olisi pystynyt! Vaivanpalkaksi annoin Angry Birds –tikkarin. :D

Tänään minun pitää käydä ostamassa myrkkyä vastaisen varalle. En kyllä tiedä miten se oli päässyt viidenteen kerrokseen asti.

最初の一週間

Hiphei!

Ensimmäinen viikko Japanissa takana. Viikkoon on kuulunut mm. 100 jenin kaupoissa ravaamista, papereiden täyttelyä, pieni flunssanpoikanen ja mandariinijellyä.

Aurinko nousee vuorten takaa

Kärsin vieläkin pienestä kulttuurishokista, mutta vähitellen alkaa tuntua siltä, että oikeasti asun täällä. Kotiutumista on edistänyt esimerkiksi lähisupermarketin löytäminen ja sen bonuskortin hankkiminen. Bonuskorteilla on mukavia etuja, esim. saa käydä täyttämässä vesipulloa ilmaiseksi. Täällä hanavesi on juomakelvotonta ainakin makunsa puolesta, siihen on tungettu aivan liian paljon klooria. 

Koti-ikävää on helpottanut läheisen kauppakeskuksen Skandinavia-teemainen leipomokahvila. Sieltä saa nimittäin sokerimunkkeja! Ainoa ero niissä on suomalaisiin se, että sokeri on jauhettu pienemmäksi. Namnam!

Supermarketissa ostosten tekeminen on vielä vähän hapuilua. En oikein tiedä mitä ruokaa täällä tekisin, enkä halua joka päivä mussuttaa supermarketin valmisbentolaatikkoja, vaikka ne todella hyviä ovatkin (ja illalla ne saa puoleen hintaan!). Tänään ajattelin testata kuppinuudeleita, joihin aion lisätä keitettyä kananmunaa ja kinkkua. Ostin myös vähän majoneesia, se on täällä todella suosittua. En ole suuri majoneesin ystävä, mutta se voi sopia ihan hyvin vaikkapa salaatin sekaan.

Jylhät vuoret ja konbini

Yksi masentava asia supermarketeissa on hedelmien hinnat. Banaanit ovat ainoa hintalaatusuhteeltaan hyvä diili. Rakastamani omenat taas myydään yksitellen n. 100 jenin hintaan, mikä on vähän ankeaa…

Suomessa lipitin maitoa joka päivä vähintään 1 litran, mutta tänne tultuani en ole juonut kuin yhden lasillisen kahvilassa (siihen oli muuten pistetty sekaan jäitä!). Suomalaiseen maitoon tottuneena on vaikea tottua japanilaisen maidon makuun. Maku on omituinen hylamaidon ja täysmaidon sekoitus, joten en tiedä mitä minun pitäisi siitä ajatella! Maistan tänään ensimmäistä kertaa japanilaista jugurttia, joten saa nähdä tuleeko siitä minun uusi kalsiuminlähteeni…

Tässä ihan asuntolani vieressä on jalkapallokenttä, jossa on jatkuvasti joku peli meneillään. Tähän mennessä olen nähnyt rugbya ja jalkapalloa. Tuleekohan jossain vaiheessa pesistä? Sitä minä vaan ihmettelen, että miten nämä japanilaiset jaksaa valtavassa helteessä juoksennella tuolla! Ja niillä on vielä kesälomakin… Pakko nostaa hattua, minusta ei olisi tuohon.

Sekä isot että pienet pelaavat:

 

Nojoo, lyhyempi teksti tällä kertaa. Ensi viikolla alkaa oikea opiskelu, huiiii! Nyt voisin vielä nauttia viimeisistä vapaista hetkistä ja lukea sarjakuvaa. Löysin BOOKOFF:ista Shirokuma Cafe –nimisen sarjakuvan, jota voin lämpimästi suositella kaikille! Ainoa huono puoli sarjakuvassa on se, että sitä lukiessa kahvihammasta alkaa väistämättä kolottaa… (Eikä täällä kampuksella saa oikein mistään tuoretta kahvia)

Bonuskuva:

Yksi lähistön kissajengin jäsenistä! Tässä lähellä olevassa mäessä asuu viiden kissa jengi, joka aina maukuu tervehdyksen kun siitä menee ohi. Miu mau!

着いた！

Hengissä ollaan!

Saavuin toissapäivänä Kansain lentokentälle seitsemän muun eurooppalaisen kanssa. Oli hauska tavata ihmisiä, jotka on samassa tilanteessa kuin minä! Samalla lennolla tuli kaksi tyttöä Latviasta, tytöt Sveitsistä, Itävallasta ja Puolasta ja kaksi poikaa, toinen Belgiasta ja toinen Hollannista. Kaikki meni viranomaisten kanssa jouhevasti, ei ollut jonoja. Meitä oli vastassa japanilainen mies, joka ajoi meidät pikkubussilla lentokentältä Minoon kampukselle. Matkaan meni n. 1 tunti 30 minuuttia, en hirveästi tuijotellut kelloa. Matkalla näin ensimmäisen Marimekko-tuotteeni tällä reissulla, Marimekon verhot jonkun ikkunassa. (Myöhemmin olen nähnyt moooonta Marimekon laukkua, jopa täällä maaseudulla!)

 

Saavuimme asuntolalle ja meidät tuotiin huoneisiimme. Minun huoneeni on 5. kerroksessa, ja jaan suihkun, vessan ja keittiön n. 20 muun ihmisen kanssa. Vielä ei ole ollut mitään ongelmia, mutta jotkut paukuttelee aina oveaan tosi kovaan ääneen! Ovista puheen ollen, olen joutunut opettelemaan erään asian tänne tultuani. Nimittäin täällä pitää lukita ovi itse kun tulee huoneeseen sisään ja lähtee. Suomessahan ovet menevät automaattisesti lukkoon, kun ne sulkeutuvat! Tosi vaikeaa. Suihkun käyttöä en vielä oikein hallitse, siinä on kaksi tappia, joita väännellään, ja on tosi hankala saada vettä oikean lämpöiseksi. Se on aina joko tulikuumaa tai jääkylmää! Valitsepa siitä sitten…

Olen vähän ehkä huijannut teitä lukijoita. En siis asu ihan Osakassa, vaan pienemmässä kaupungissa noin puolen tunnin metromatkan ja puolen tunnin bussimatkan päässä esimerkiksi Nambasta. Tän paikan nimi on Minoo ja tää on aika pöndeä. Tässä kampuksen ympärillä on vuoria, mahtavia maisemia ja omakotitaloaluetta, jossa asuu lapsiperheitä ja mummoja. Lähivuorilla asuu kuulemma apinoitakin. Ja täällä tuulee ihan hirveästi. Tuuli ulisee kovaa tätä tekstiä kirjoittaessani! Aika kiva paikka kyllä, rauhallinen ja mukava. Ainoa vaan, kun lähimpään kauppaan on vähintään 15 minuuttia. Mutta kyllä sen kestää.

Iltapäivällä löysin kampuksen ruokalan, jossa ihanat tädit tarjoilee aivan mahtavaa japanilaista ruokaa. Todella outo ajatus, että Japanissa tarjotaan ruokalassa japanilaista ruokaa! No onhan se ihan itsestäänselvyys, mutta kun on tottunut kouluruuan olevan  aina sellaista stroganoffia, spaghettia tai risottoa, niin japanilainen ruoka tuntuu luksukselta. Minulle iski ihan hirveä koti-ikävä heti kun tulin tänne, mutta kassalla ollut täti teki oloni todella tervetulleeksi ja jutteli mukavia.

Klo 16 me tapasimme kaikki opiskelijat ja meidät pistettiin heti hommiin, nimittäin paperihommiin. Kamalasti kaikenlaisia lippuläppysiä, joita piti täyttää. Samat asiat uudelleen ja uudelleen. Nimi, kansallisuus diibadaabadää. Kun oltiin vihdoin saatu kaikki laput about täytettyä, niin lähdimme sitten porukalla läheiseen supermarkettiin. Kello oli vasta kuusi, mutta ulkona oli pilkkopimeää! Pimeys Japanissa yllättää minut aina uudelleen ja uudelleen.

Käppäiltiin sitten porukalla kamalat matkat Apuro-nimiseen supermarkettiin, josta ostin mandariinijellyä (olen syönyt sitä nyt joka päivä!), vettä (koska hanavettä ei voi juoda!), bento-boksin (kunnon ateria ja vielä puoleen hintaan, kun oli ilta!) ja jäätelön (koska jäätelö!). Ostokset tehtyämme lähdettiin takaisin kotiin, mutta kun kaikki eivät asu samassa paikassa, niin käsitys kodin paikasta poikkesi monella. Lähdimme sitten erään thaimaalaisen tytön ja kahden latvialaisen tytön kanssa tänne kampukselle päin, mutta onnistuimme sitten eksymään yön pimeydessä. Onneksi osasimme edes oikeaan suuntaan, nimittäin ylös. Täällä on ihan hirveä ylämäki kaikkialle! Tämä kampus on varmaan jonkun vuoren päällä tms. Mulla tulee olemaan rautaiset pohkeet, kun palaan täältä Suomeen. Näimme yhteensä viisi kissaa, ne kulkevat täällä Japanissa aika vapaasti itsekseen. Lopulta kysyimme eräältä pyöräilevältä sedältä neuvoa ja kampus olikin ihan nurkan takana.

Ensimmäinen yö oli aika kamala. Tuskailin koti-ikävän kanssa, enkä saanut unta, kun kikadat möykkäsivät ulkona! Luulin eka, että olin vahingossa jättänyt tietokoneeni auki, mutta ei… Kikadat ne siellä sirittivät. Sain lopulta unta, mutta se loppui lyhyeen aikaeron takia. Heräsin klo 3 yöllä enkä saanut enää unta.

Aamulla oli kyllä parempi olo, mutta väsytti. Ihailin kaunista auringonnousua ikkunasta, tästä on ihan ok maisema ulos. (Muilla on kyllä paremmat maisemat! Miksi mä sain tän huoneen, joka on vastapäistä taloa päin?)

Koska en keksinyt muutakaan, niin lähdin sitten ostamaan kotitarvikkeita lähimmältä isolta asemalta, Senri-chuolta. Olin vähän hukassa bussin kanssa, mutta onneksi eräs osakalainen täti auttoi minua ja saattoi vielä paluumatkan bussipysäkille! Japanilaisiin busseihin muuten noustaan keskiovesta ja matka maksetaan vasta kun noustaan pois. Pitäisi hommata joku matkakortti, kun en osaa kauhean hyvin laskea niitä bussimatkojen hintoja. Sen tiedän, että tästä meidän lähipysäkiltä Senri-chuolle maksaa 250 jeniä.

 

Kaupat aukesivat vasta klo 10 ja minulla oli melkein tunti luppoaikaa, joten menin Mister Donutille aamukahville ja –donitsille. Mister Donutissa on kiva se, että kahvia saa santsata niin paljon kuin haluaa! Ja tarjoilija tulee jopa tarjoamaan sitä. (+ Se kahvi on vielä tosi hyvää)
Menin myös japanilaiseen ”drug storeen”, jossa myydään kaikkea maan ja taivaan väliltä… Itseparantamisrohtoja, kosmetiikkaa, ruokaa, pesuaineita, torakantappovehkeitä, you name it. Ainoa kamala puoli näissä kaupoissa on se, että niissä on aivan hirveä meteli! Jos nauhoitettu mainostajaääni ei pauhaa, niin sitten myyjät huutavat kovaan nasaaliääneen: ”TERVETULOA! KATSOKAA RAUHASSA!” jne. Hyvä siinä on katsella rauhassa, kun toiset huutaa kurkku suorana… Alkoi jo vähän naurattaa, kun niistä niiden huudoista ei saa mitään selvää, kun myyjät ovat huutaneet ne niin monta kertaa.

Omituisinta koko päivässä oli kuitenkin eräs tyttö, joka käveli pellepukuisen apinan kanssa kauppakeskuksessa. Luulin eka apinaa lapseksi, mutta erehdyin pahan kerran. Only in Japan!

 

Eilen illalla meillä oli myös orientaatio tulevista opinnoista ja linjoista, jotka me voimme valita. Voin kirjoitella niistä joskus myöhemmin lisää. Nettikin alkoi pelata, vaikka asentaja joutuikin ravaamaan täällä minun huoneessani kolme kertaa… Eiköhän tästä vähitellen ala tulla ihan kiva koti.  

大阪事変

Voisin hiukan kertoa ensikohtaamisestani Osakan kanssa.

Viime kesänä vietin kuukauden Japanissa matkustellen ja päädyin myös yhdeksi yöksi Osakaan. Minulla ei ollut ketään tuttuja siellä, joten päätin vain piipahtaa katsomassa kaupungin meininkiä. Yövyin eräässä hotellissa perinteisessä japanilaisessa huoneessa (和室 washitsu), jossa siis on tatami-lattia ja futon lattialla.

Tehtyäni ostoksia mm. kivassa kangaskaupassa palasin väsyneenä hotellilleni. Kävin kylvyssä ja istuskelin katsomassa televisiota kunnes oveen koputettiin. Ihmettelin kovasti ja päässäni alkoi pyöriä kaikki mahdolliset ”älä missään nimessä avaa hotellissa ovea tuntemattomalle” –varoitukset. Koputus vaan jatkui ja jatkui, ja lopulta kysyin, että kuka siellä on, mutta en saanut vastauksesta mitään selvää. Päätin sitten kurkata ovesta ulos ja sieltä paljastuikin suloinen japanilaispappa, joka halusi täyttää huoneessa olevaan termokseen teevettä! Juteltiin siinä hetki, ja kun kerroin, että olen kotoisin Suomesta, niin siitäkös riemu repesi. Pappa alkoi selittää siitä, kuinka hän tietää, että joulupukki on Suomesta ja että hän on opettanut lapsenlapsillensakin, että joulupukki ei ole kotoisin pohjoisnavalta vaan nimenomaan Suomesta!

Osakalaispapan jatkettua matkaansa muihin hotellihuoneisiin, minä jatkoin television katselua ja aloin järjestellä päivän ostoksia sekä pakkailla reppua seuraavan päivän lähtöä varten. Mutta yhtäkkiä ostoskassien takaa alkoi kuulua rapinaa. Nostin pussia ja sen alta kipitti torakka! Automaattinen reaktioni oli alkaa kiljua kurkku suorana. Hetken panikoituani nappasin hotellihuoneesta löytämäni yukatan, kietaisin sen ympärilleni ja juoksin aulaan sönköttämään todella huonolla paniikkijapanilla vastaanottovirkailijalle. Keskustelu meni suunnilleen näin:

”Huoneessa! Iso! Ötökkä!”
”Hä?”
”To.. TORAKKA!”
”Aa!”
”Tapa se!”
”Okei…?”

Sitten mentiin hotellihuoneeseeni ja vastaanottovirkailija listi torakan paperilla. Ongelmaksi muodostui kuitenkin se, että miten minä pystyisin nukkumaan seuraavan yön lattianrajassa futonilla, kun juuri äsken tatamimattoa pitkin oli vilistänyt torakka. Kukuin sitten aamuyöhön tapittaen televisiota.

Pakko mainita tähän loppuun, että Japanissa torakat eivät ole todellakaan yhtä harvinaisia kuin Suomessa. Niitä vilistää vähänkin lämpimämmillä alueilla lähes joka paikassa. Pohjoisemmilla alueilla, kuten Yamagatassa ja Hokkaidolla niitä ei taida olla ollenkaan. Mutta huhujen mukaan Osakassa, oi Osakassa niitä torakoita riittää. Ja minä, joka kammoan jopa leppäkerttuja, olen lähdössä sinne vuodeksi. Mitähän tästäkin nyt oikein tulee?